OPETTAJAT:
Sinikka Kok


HINTA:
Yksityiset laulutunnit 24 eur, sis. alv24% / 30min / kerran viikossa

INFO:
Periaatteessa meilllä ei ole ylä -tai alaikärajaa, mutta laulamisessa äänen kehitys ja äänen murros asettavat käytännössä omat haasteensa. Huom. Tämä ei ole musiikkileikkikoulu, joten perheen pienimmille suositellaan muita vaihtoehtoja. Suositeltava ikähaarukka on yläasteella käyvät koululaiset, eli n.13v ja siitä ylöspäin. Pojilla voi olla isojakin ongelmia äänenmurroksen kanssa, joten sen aiheuttamiin lauluongelmiin on hyvä varautua. Opettajalta voi saada apua turvalliseen treenaamiseen. Tytöillä on ehkä hieman helpompaa ääniasioissa, joten siinä voidaan mennä laajemmalla ikäskaalalla jos innostus on kova.

Kaikki yksityistunnit ja kurssit pyritään sopimaan joustavasti asiakkaiden tarpeiden, osaamisen tason, tavoitteiden ja aikataulujen mukaisesti. Asiakas tulee meille sovittuna aikana ja hänelle pyritään sopimaan sopiva säännöllinen aika. Huom. Meidän ei tarvitse noudattaa varsinaista perinteistä kurssimuotoista opetusta, vaan etenemme täysin asiakkaidemme edistymisen tahdissa. Meillä ei ole mitään erityisiä pääsyvaatimuksia tai pääsykokeita. Innostus riittää. Huom. tarjoamme opetusta ja valmennusta myös kokeneemmille soittajille ja laulajille.

Vaikka opetussuunnitelmassa, tuossa alempana on asiat ilmoitettu kurssimuotoisena, niin käytännössä suurin osa asiakkaistamme ilmoittautuu tunneille toistaiseksi -sopimuksella.

Lisää tästä linkinstä: Tutustumiskäynti ja opiskelusopimus, mutta lue alempana olevat kurssivaihtoehdot ensin:

ASIAKKUUSVAIHTOEHDOT:

Toistaiseksi:
Tämä sopimusmuoto mahdollistaa, että opetettavat asiat käydään läpi siinä järjestyksessä, kun asiakkaan osaaminen ja harjoittelu, sekä motivaatio antaa myöden. Voit aloittaa heti kun vapaana oleva vakioaika löytyy ja voit myös lopettaa heti kun haluat, jos tuntuu ettei homma suju. Esim. laskut voidaan sopia hoidettavaksi kerran kuukaudessa, esim. kotiinlaskutuksella.

Määräaikainen: Sopimus vain määrätyksi ajaksi, tietty määrä tunteja ja lasku maksetaan kokonaisuudessaan etukäteen. Poissaoloja ei huomioida.

Satunnaiset käynnit: Toteutetaan yleensä vain kokeneiden artistien kanssa, jotka eivät tarvitse enää jatkuvaa ohjausta teknisissä ja taiteellisissa tulkinta-asioissa. Satunnaiset kävijät eivät voi varata vakioaikoja ja käyntikerrat maksetaan aina käteisellä, ellei muuten erikseen sovita.

Lisää tästä linkinstä: Tutustumiskäynti ja opiskelusopimus, mutta lue alempana olevat kurssivaihtoehdot ja laulutuntien lisäinfot ensin >

OPETUSSUUNNITELMA LYHYESTI:

1. LAULUN ALKEISKURSSI:
Perusteet oman kehon tuntemisesta ja lauluun tarvittavista lihaksista. Oman äänialan löytäminen, äänen avaus, lihasten lämmittely, venyttely, jne. Kurssin kestoa on täysin mahdoton arvioida. Jollain menee pari vikkoa ja seuraavalla voikin mennä koko vuosi. Kaikki etenevät täysin omaan tahtiin. Karaoke-tyyppinen musiikin mukana laulaminen, eli Sing Along- otetaan heti mukaan, ettei tarvitse painottaa liikaa henkisesti vaativaan yksinlauluun.

2. LAULUN PERUSKURSSI:
Tällä kurssiasteella oman laulun ääniala alkaa olla jo tutumpi, ja voidaan hieman laajentaa tekniikkaharjoituksia, hengityksestä lihaskuntoharjoituksiin. Yritetään vähän enemmän yksinlaulua, ja pyritään entisestään laajentamaan omaa äänialaa. Tämän kurssin loppupuolella huomaat että muutama kappale mielimusiikkia voi sujua jo ihan kivasti ja oman kuuntelumonitoroinnnin rakennus alkaa olla tuttua puuhaa.

3. LAULUN JATKOKURSSI:
Nyt puhutaan jo asiaa. Tällä kurssilla saavutetaan Stage- ja bändikelpoisuus. Studion demoäänitykset erilaisilla mikrofoneilla alkavat olla tuttua puuhaa. Mukaan tulee vahvasti yleisön edessä esiintyminen ja kaikki siihen liittyvät asiat.

4. LAULUN PRO-KURSSI:
OK. Olet jo aika hyvä ja sinulla on jo jonkun verran bändi, studio, ja esiintymiskokemusta takana. Varsinainen laulunopetus muuttuu vähitellen enemmänkin laulun ja esiintymisen valmentamiseen, laaduntarkkailuun, ja hienosäätöön, jotta saataisiin se masteräänitystason soundi esiin. Perehdytään samalla syvemmin myös äänentoisto- ja studioteknologiaan, siis asioihin joita on ammattilaisena tärkeä tietää, menit sitten studioon tai keikalle minne tahansa. Ilmoittaudu opetukseen

LISÄINFOA ASIASTA:
Laulutunnit sopivat kaikenikäisille laulusta kiinnostuneille ja innostuneille ihmisille, jotka haluavat parantaa omaa äänen selkeyttä ja ilmaisukykyä. Laulusta kiinnostuneita on todella paljon esim. karaoke on todellinen nykypäivän hitti. Meillä on toimiva ja monipuolinen laulustudio, sekä asiansa osaavat opettajat. He pystyvät tarjoamaan kokeneemmillekin laulajille esim. laulutekniikan ja fyysiikan syvällisempiä ulottuvuuksia. Luonnostaan esiintymishaluiset ovat tietysti tärkeä kohderyhmämme, koska he uskaltavat jo mennä omatoimisesti laulukilpailuihin, jne. Bändeissä on kyllä laulajia, mutta monilla on laulutekniikan kanssa selviä ongelmia. Hyvän tekniikan oppiminen on todella tärkeää, ettei mene kurkku pilalle.

Osaavista laulajista on bändeissä HUUTAVA PULA! Ihmiset pitävät kyllä laulamisesta, mutta sitä harrastetaan yleensä omissa oloissa keittiössä tai autossa vaikkapa radiota kuunnellen. On todella vaikeaa tulla toisen ihmisen eteen ja alkaa laulamaan. Harjoituksella siitäkin selviää ja laulutekniikan parantuessa se itsetuntokin paranee. Eli haluaisimme saada myös ujommatkin ihmiset rohkeasti mukaan kokeilemaan.

LAULUTUNNIT KÄYTÄNNÖSSÄ:
Vaikka laulaminen ja sen harjoittelu onkin hieman erilaista, kuin soittaminen,-tai soittimen hallinta. Se ei tarkoita sitä, etteikö sitä pidä harjoitella yhtä paljon. Laulaminen on herkkä laji, kuten on lauluäänikin. Sen virittäminen/vireessäpysyminen ei onnistu ihan samalla tavalla kuin esim. kitaran virittäminen... Opettajan jatkuva ohjaus, neuvonta, sekä asiantunteva mielipiteet ovat erittäin tärkeitä laulusuoritusten ja kehityksen analysoinnissa. Lisäksi esiintyminen yleisön edessä on monille suurin ongelma. Laulutunnilla tottuu pikkuhiljaa laulamaan tarkkakorvaisen kuuntelijan läsnäollessa ja jännitys helpottuu ajan mittaan.

Meillä laulutunneilla hyödynnetään Singalong -taustamusiikin päälle/mukana -lauluun,-sekä myös karaoken avulla/säestyksellä toimivaan laulun analysointiin. Harjoitellaan myös pianon säestyksellä, sekä myös ilman säestystä. Lisäelementtejä laulun tueksi on kehittellä, joten oppilas laulaa ja opettaja tarkkailee/neuvoo. Sitten kun laulaminen alkaa edistyä, saat opettajalta yhä enemmän käytännön tietoa mm. live-esiintymisistä ja studiotyöskentelystä, sekä yleensä muusikon/laulajan arjesta. Myös Stemmassa laulaminen tulee tutuksi. Eli yksinkertaisesti, säännölliseen laulutunneilla käymiseen ja aktiiviseen harjoitteluun pitää varautua. Muuten homma hyytyy jo alkumetreillä. Satunnaisista laulutunneista ei ole suurta hyötyä.